Tuli opiskeltua kasveja ja luonnonhoitoa urakalla. Paljon oli tuttua, mutta myös paljon uutta. Jännittävä päivä koitti syyskuussa - luonnonhoitokortin osaamiskoe. Aamupäivä meni teoriakoetta suorittaessa ja iltapäivällä menimme maastoon. Eniten jännitin kasvien tunnistusta, luonnossa ja etenkin syksyllä kasvit näyttävät hyvin erilaisilta kuin kasvikirjoissa. Mutta hyvin se sujui, tunnistin kaikki kasvit. Samoin läpi menivät teoria- ja maasto-osuus. Luonnonhoitokortti kuului tutkinnon osaan Talousmetsien hoitaminen. Näyttö siitä ja Metsäalan työtehtävissä toimiminen -osasta oli jo aiemmin elokuussa. Nyt ne on suoritettu!
 |
Luonnonhoitokortin maasto-osuus menossa.
|
Muutoin on loppukesä ja syksy mennyt nauttiessa luonnon antimista. Omassa metsässä on tehty puuhommia. Muutama tuulenkaato + harvennusrunkoa on roudattu "sahalle" odottamaan klapikonetta.
 |
| Oman metsän antimia. |
 |
| Tulevaisuuden polttopuuta. |