lauantai 25. toukokuuta 2019

Metsätyypit ja opaskasvit

Oma metsäni kuuluu hemiboreaaliseen metsäkasvillisuusvyöhykkeeseen (tammivyöhyke) eli Saaristo-Suomeen. Viikonloppuna seikkailin osassa metsää ja tutkin opaskasveja. Tulkintani mukaan metsän kasvupaikkatyyppeinä on tuore kangas (metsätyyppi = MT mustikkatyyppi) ja kuivahko kangas (metsätyyppi = VT puolukkatyyppi). Metsässä on myös melko paljon kalliota sekä hiukan lehtomaista kangasmetsää (OMT).

Tutustuin Metsään.fi-palvelun kautta metsäsuunnitelmaan, ja sen mukaan suurimassa osassa kuvioista kasvupaikaksi on määritelty "Kuivahko kangas, vastaava suo ja puolukkaturvekangas". Loppuosa metsäkuvioista on jaettu tasan "Kuiva kangas, vastaava suo ja varputurvekangas"- ja "Kalliomaa, hietikko" -tyyppeihin. Maaperä on määritelty keskikarkeaksi tai karkeaksi kangasmaaksi.

Metsätalousmaan kasvupaikat omassa metsässä (jaetaan puuntuotoskyvyn mukaan):
Metsämaata 85%
Kitumaata 15%
Joutomaata 0%

Harvennusvalmis mäntymetsä, rahkasammal, mustikka, joku lieko?
Oman metsän kehitysluokat:
Metsä on jaettu 19 kuvioon. Näistä kaksi aluetta on 02 Nuorta kasvatusmetsikköä, kymmenen aluetta on 03 Varttunutta kasvatusmetsikköä, yksi alue on 04 Uudistuskypsää metsikköä ja kuuden alueen kehitysluokkaa ei ole määritelty, ilmeisesti koska ovat kalliomaata, kivikkoa tai suota. Kuviot ovat erikokoisia, joten en tehnyt vertailua siitä, miten kehitysluokat ovat jakautuneet. 

Toimenpiteet omassa metsässä:
Seuraavan viiden vuoden aikana tulisi tehdä yhdellä alueella harvennushakkuu (2019) ja uudistushakkuu (2023) yhdellä alueella.

Kasvupaikkatyyppi: Tuore kangas

Kanerva, puolukka&karhunsammal, oravanmarja, metsätähti, poronjäkälä, metsäkerrossammal.

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Kuusen istutusta

Aurinko paistoi ihanasti ja suuntana oli Loppi. Tänään tavoitteena päästä ensi kertaa kokeilemaan pottiputkea ja taimien istuttamista. Meitä oli paikalla noin 30 innokasta. Aluksi kävimme ryhmissä läpi metsänuudistukseen liittyviä kysymyksiä. Paljon uusia juttuja tuli esiin ja lisäkysymyksiäkin heräsi. Vaikka sitä oli teoriaan vähän perehtynytkin, niin käytäntö taitaa opettaa eniten.

Iltapäivällä päästiin tositoimiin eli istuttamaan. Onneksi oli etukäteen kerrottu, että pitää olla nitriilihanskat mukana. Leena opasti meitä ja sitten vaan vakan hihnat sopiviksi ja taimet kyytiin. Aluksi oli hakusessa miten se taimi sieltä pottiputkesta pullahtaa ulos, mutta onnistuihan se sitten, kun muutaman kerran testasi. Aluksi tahtoi unohtua putken leukojen laukaisu :D

Lopuksi käytiin Päivin kanssa läpi oppimiseen liittyviä asioita (Moodle, Wilma, oppimispäiväkirja).

Tykkäsin päivästä!

Loistoilma.

Toivottavasti tästä kasvaa komea kuusi.

Joukkovoimaa.